Milloin tää jalkapallo oikein loppuu? Ottaa niin pannuun tuo nahkakuulan perässä juokseminen ja erityisesti kaikki ne, jotka tuijottavat tätä typerää peliä töllöstä. Voin vaikka lyödä vetoa siitä, että tämän päiväinen iltapäivälehden lööppi “Kerran viikossa ei riitä!” on naisten epätoivoinen vetoomus jalkapalloa töllöttäville miehilleen. 

Viime perjantaina ajelin iloisena tyttösenä pitkin moottoritietä, kun yhtäkkiä autoni kojelautaan ilmestyi vilkkuvan punainen ja raivostuttavan äänekäs hälytysmerkki. Puhuin juuri puhelimeen ja kun en omista handsfreetä, jouduin keskeyttämään puhelun kaivaakseni ohjekirjan esiin. Aika hankala homma, varsinkin kun auto liikkuu. Mikseivät insinöörit ole keksineet sellaista autoa, joka huutaisi selvällä suomenkielellä (tai jollain muulla länsimaisella), että mikä autoa vaivaa! Anyways, ohjekirjasen mukaan kysessä oli rengasrikko, joten päätin ajaa auton tien varteen ja miettiä tarkempaa toimintasuunnitelmaa.

Istuskelin hetken autossani ja mietin kuumeisesti, että mitä nyt. Hetken jo ajattelin, että ryhtyisinkö vararenkaan vaihtoon, mutta sitten tulin järkiini. Sitä vartenhan Jumala on luonut miehen. Soitin siis Metallimiehelle. Ei vastausta. Soitin Kirkasotsaiselle. Ei vastausta. Soitin Reijolle. Ei vastausta. Soitin jopa Pankkiirille. (Aivan kuin hänestä olisi ollut pienintäkään apua.) Ei vastausta. Tässä kohtaa savu nousi jo korvista, mutta päätin soittaa vielä yhden puhelun Rengas-Reiskan korjaamolle. Herralle kiitos, Reiska vastasi puhelimeen.

Selitin Reiskalle tilanteen. Reiska örisi partaansa ja käski minua nousemaan autosta tutkimaan, mitä auton renkaassa lukee. Rekkojen vilistäessä ohitseni pyllistelin maantien reunassa ja tavasin kryptistä numerosarjaa Reiskalle.

- Se on erikoisrengas, Reiska murahti.
- Ahaa. No voisitteko korjata sen, kysyin.
- Ei voida, Reiska sanoi.
- Miten niin ette voi?
- Ei sitä saa korjata. Se on erikoisrengas.
- No mitä mä nyt teen? kiekaisin puhelimeen.
- Se täytyy vaihtaa kokonaan. Täytyy ostaa uusi rengas.
- No saisinko ostaa yhden kappaleen erikoisrengasta asennuksella, kiitos?
- Et saa.
- Miten niin en saa?
- No kun se on erikoisrengas ja mä en saa myydä erikoisrengasta. Vain Pena saa myydä niitä.
- No saisinko mä ystävällisesti puhua Penan kanssa?!
- Et saa.
- Miten niin en saa?
- No kun Pena ei ole töissä just nyt.
- No missä se on?
- Jalkapalloa katsomassa.
- Häh!? Milloin se tulee takaisin?
- Maanantaina.

Vannon käsi sydämellä, tämä tarina on tosi. Reiskan mielestä siinä ei ollut kertakaikkiaan mitään ihmeellistä, että Pena on lähtenyt jalkapalloa katsomaan kesken työrupeaman. Reiskan mielestä minun rengasrikkoni oli täydellisen toisijainen ongelma jalkapallon rinnalla. Reiskan mielestä ei myöskään ole mitenkään ihmeellistä, että jotain helevaadoksen erikoisrengasta saa myydä vain yksi mies Suomessa. “Pena on kato sertifioitu rengaskonsultti”, Reiska selitti. Rengaskonsultti, my ass! Väännettyäni Reiskan kanssa kättä asiasta vartin verran Reiska suostui siihen, että ajan rikkinäisellä erikoisrenkaallani Reiskan pajalle (erikoisrenkaalla kuulema saa ajaa silloinkin kun se on rikki) ja Reiska vaihtaa auton alle väliaikaisesti käytetyn perusrenkaan.

Pena palasi töihin eilen. Tänään sain auton alle sinne kuuluvan renkaan. Olen 250 euroa köyhempi.

Joko mainitsin, että vituttaa tämä jalkapallo?

Vasikka 2008 on vietetty. Täyskymppi taas kerran! Hämmentävää tosin huomata, että Vasikkailmiö ihastuttaa ja vihastuttaa muitakin kuin Rosetan äitiä. Rosetan äitihän oli aikoinaan kovinkin huolissaan siitä, miten vasikkaa vietetään ja olisi ilomielin pitänyt vasikat navetassa vaikka koko kesän yli, mutta enpä olisi arvanut, että vasikkailmiö aiheuttaa sonneissa mylvintää. Sampo Lappalaiselta tulvi tekstareita läpi yön. Metallimies esitti huolestuksensa kinkereistä jo vasikan aattona, minkä vuoksi saimme aikaiseksi mahtavan riidan ja koko vasikka meinasi mennä pilalle. Kirkasotsainen nuorimies veti sellaisen herneenpalon nenäänsä, että päätti pakata matkalaukkunsa ja lähteä pakoon pahaa maailmaa ulkomaille. Bon voyage, prkle!

 Aloitimme kinkerit Käärmeen parvekkeelta, jonne aurinko paistoi lämpimästi koko iltapäivän. Välillä surffailimme netissä ja suunnittelimme uutta sukellusmatkaa. Siinä sivussa juoruilimme ihmisten asioista ja hihittelimme kaiken kirjaville valokuville Feissarissa. Nestetasapainoa pidimme yllä vadelma-Proseccolla. Vadelmat Neiti Käärme oli poiminut itse. Kello 18.11 ryntäsimme bussipysäkille, mutta valitettavasti bussi oli jo mennyt. Käärmeen mukaan seuraavan bussin saapumiseen oli 11 minuuttia aikaa, joten kirmasimme iloisina tyttöinä takaisin Käärmeen buduaariin ja joimme isot lasit Eccusonia. (Proseccot oli jo juotu.) 10,5 minuuttia myöhemmin hyppäsimme bussiin ja siirryimme ravintola Kotoon syömään sushia.

Sushia syödessämme kävi ilmi, että viime vuoden vasikkaseuralaisemme olivat samalla porukalla liikkeellä, mikä suuresti ilahdutti meitä. Valitettavasti homma meni kuitenkin niin, ettemme törmänneet koko iltana, koska jäimme suustamme kiinni länsinaapurilaisten kanssa. Eikä siitä sen enempää. Tai no, sen verran voin kertoa, että taksitolpalla puolikuuden aikaan aamulla ihailimme Käärmeen kanssa auringonnousua. Niin ja Hesburerista saa aamiaiseksi ihan hyvää pastaa.

Maanantaina olin muuten katsomassa Sinkkuelämää-leffan. Suosittelen! Ehtaa tavaraa! Naurattaa ja itkettää. Snif. Ensi-ilta huomenna.

***
Lataa ilmainen Pomo on pahin -lukunäyte täältä (pdf 180 kt). Ja koko kirja ruotsiksi täältä.

Kyllä on taas kummitäti kyynelehtinyt onnesta, kun MP Riiviölle ojennettiin elämänsä ensimmäinen stipendi hyvästä opintosuorituksesta. Rahassa laskettuna stipendin arvo on hulppeat kaksikymmentä euroa ja todellista arvoa ei voi edes rahassa mitata. MP Riiviö oli äitinsä mukaan hämillään huomionosoituksesta, mutta pääsi ilmeisen nopeasti hämmenyksen yli. “No, oli jo aikakin!” MP Riiviö vastasi, kun onnittelin häntä hienosta suorituksesta. Sitä vaan ihailen, miten hieno lapsi MP Riiviöstä on tullut - vanhemmistaan huolimatta. Tässä nyt taas kerran nähdään kummitädin merkitys lapsen älylliselle kehitykselle.  

Juhlafiilareihin pääsee tässä meikäläinenkin, sillä huomenna koittaa perinteistäkin perinteisempi Vasikkailmiö 2008. Olen varannut ravintolan, tankannut jääkaapin täyteen Proseccoa ja tilannut täydellisen vasikkailman. Neiti Käärme on vielä matkoilla, mutta laskeutuu huomiseen mennessä Helsinki-Vantaan lentokentälle. Viime vuoden vasikkaraportti joutui sensuurin kohteeksi. Saa nähdä, miten tämän vuoden raportin käy. Kävimme juuri Onervan kanssa erittäin avartavan keskustelun siitä, miten tärkeää kesällä on suhtautua avoimesti ja ennakkoluulottomasti uusiin kohderyhmiin, eikä takertua vanhaan. Pörssikurssithan ovat itseasiassa korkeimmillaan juuri kolkyt ja risat -iässä. Koskaan ei tiedä, minkälaisen fuusion kohteeksi tässä joutuu, kun markkinatilanne on niin kovin otollinen.

Vasikkaan kuuluu myös olennaisena osana juoruilua muiden ihmisten tekemisistä ja sanomisista ja olenkin jo kerännyt muhkean tietopaketin ihan vain tätä ohjelmanumeroa varten. Vasikkailmiön perustajajäsenen Olgan kanssa muuten laskeskelimme, että tänä vuonna on Vasikkailmiön 15. juhlavuosi. Olga muisteli myös, että joku olisi joskus jouduttu kantamaan grilliltä pois tappelun estämiseksi (kenet? milloin? missä? ei minua ainakaan!), mutta epäilen vahvasti, että Olga muistaa asioita väärin.

Tästä se kuuma kesä lähtee.

***
Lataa ilmainen Pomo on pahin -lukunäyte täältä (pdf 180 kt). Ja koko kirja ruotsiksi täältä.

Voi juma! Dima Bilan esiintyy Stockalla ja minulle ei kukaan ilmoittanut ajoissa! Byähähähähähhäääää! Olen varma, että Dima olisi halunnut tavata tällaisen kansainvälistä mainetta saavuttaneen kirjailijattaren.

Laitan tähän oheen vielä kuvan viisuillan juhlakattauksesta. Onerva osti nimittäin itselleen hulppean asunnon, kun pikkurouva perheineen päätti palata Jenkkilästä takaisin. Pystytimme viisustudion muuton keskelle ja koska Onervalta puuttui ruokapöytä, päätimme rakentaa pöydän Niemen punaisista muuttolaatikoista. Niemen muuttolaatikot on sitten oiva keksintö. Laatikkoon voi paremman yösijan puutteessa laittaa vaikka vastasyntyneen nukkumaan. (Kannattaa tosin kehittää joku patja pohjalle tai jotain.)

Kävin eilen tapaamassa viimeisen kerran Opettajaa, jonka opissa olen käynyt kuuden vuoden ajan. Mitä enemmän opin, sen vähemmän tunnun elämästä ymmärtävän. Kuudessa vuodessa ehtii tapahtua yhtä sun toista. On erottu ihmisistä ja työsuhteista on löydetty uusia ihmis- ja työsuhteita, on naurettu ja surtu, on kirjoitettu kirja, on kokeiltu, tehty virheitä, kokeiltu uudestaan, osuttu oikeaan, kuljettu harhaan, löydetty takaisin oikealle tielle, on osallistu häihin ja hautajaisiin, on saatu uusia ystäviä ja menetetty vanhoja, on naurettu, on pelätty, on tehty rohkeita päätöksiä, on oltu urheita. On Eletty. Isolla Eellä. Opettajan mielestä olen eri ihminen nyt kuin kuusi vuotta sitten. Ehkä olenkin. Lähelle on joskus yllättävän vaikea nähdä.

Kun kättelin Opettajaa viimeistä kertaa, näin että hänen silmänsä kiilsivät. “Joskus kuvittelin, että sinulta puuttuu empatia, mutta nykyään tiedän paremmin. Arvostan, ettet lähtenyt vouhotuksiini mukaan”, sanoin Opettajalle.  

Opettaja nyökkäsi. “Lässytys ei ole empatiaa. Lässytys on toisen yläpuolelle asettumista”, hän vastasi ja katsoi minua tiukasti silmiin. ”Muista käyttää työkalujasi.”

Kuudessa vuodessa Opettajakin on muuttunut. Kivet hioutuvat toisiaan vasten.

Päivän soundtrack on The Carpenters, Sometimes.

***
Lataa ilmainen Pomo on pahin -lukunäyte täältä (pdf 180 kt). Ja koko kirja ruotsiksi täältä.

Mitä mä sanoin? Näin nää hommat menee.

Dima, mä vaan uskoin suhun ihan alusta asti. Ja eihän se Pumbaland, eiku siis Timbaland (vai mikä se nyt oli), tänne Eurooppaan häviämään lähde. Hik.

EDIT: Fiilistelen vieläkin Diman karismalla. Dima, tuu kylään ja jätä se paita kotiin. Täti tarjoaa sulle teetä ja sympatiaa.

Ai niin, mutta eihän mulla ole aikaa. Impaaasssibööööl. Mutta jos olisi, niin tarjoaisin. Hih.

Nyt on sitten paljastunut, että Jorma Ollillan poika luo uraa Nokialla. En tiedä, onko jutun tarkoituksena paljastaa, minkälainen nepotismi valtakunnassamme rehottaa. Vai pitäisikö surkutella Jaakko Ollilaa (32 vee), joka ei saa tunnustustusta omilla ansioillaan vaan lähinnä isänsä poikana? Tällaista lähiön kasvattia tietysti potuttaa pelkkä ajatuskin siitä, että joku pääsisi työmarkkinoilla jonon ohi sukulaisensa ansioiden tai aseman vuoksi. Reilu peli sen olla pitää ja paras mies/nainen voittakoon. Rosetta ei ole koskaan saanut yhtään työpaikkaa sukulaissuhteillaan. Rosetan isä kieltäytyi aikoinaan hankkimasta tyttärelleen edes kesätyöpaikkaa tehtaassa, jossa oli töissä. Tämän vuoksi olen yleensä katsonut kieroon ihmisiä, jotka ovat saavuttaneet korkean aseman sukulaissuhteidensa avulla. Jos en muuten väärin muista niin Assi Koivisto vaihtoi aikoinaan työpaikkaa, kun työpaikkaromanssi nykyisen aviomiehen Heikki Allosen kanssa tuli julki. Assi teki kunnioitettavan siirron. Hiukan tosin muistan miettineeni, että miksi Allonen ei vaihtanut duunia. Anyways, pisteet Assille. Preben ja Barbara, nuo nepotismin nuppuset, voisivat ottaa opiksi.

(Äääääh, tarkemmin ajatellen olen saanut yhden työpaikan sukulaisen avulla. Tätini palkkasi minut ylioppilaskesänä SPR:n kotipalveluun töihin. Pääsin pesemään vanhusten ikkunoita, siivoamaan koteja ja kokkaamaan vanhuksille ruokaa. Pestiin siinä intiimimpiäkin paikkoja, mutta en nyt mene sen tarkemmin yksityiskohtiin. Tämä tapahtui 90-luvun alkupuolella, jolloin Suomi oli syöksynyt pahimman luokan taloudelliseen katastrofiin ja työpaikat olivat kiven alla. Kiitos vaan tädille. Se työpaikka tuli tarpeeseen.)

Päivän itseoikeutettu muusikko on Enrique Iglesias.

***
Lataa ilmainen Pomo on pahin -lukunäyte täältä (pdf 180 kt). Ja koko kirja ruotsiksi täältä.

Ai kun mua taas korpee se, miten eräät viehättävän kirkasotsaiset nuorukaiset lukevat tätä blogia niin kuin kyseessä olisi oikean ihmisen elämäkerta. Nyt en vaan jaksa ryhtyä vääntämään rautalankaa korjatakseni harhaluuloja vaan viittaan aikaisempaan postaukseeni ja huomautan, että tähän ikään mennessä sitä on ehtinyt elämään jo yhden elämän eikä meikäläisellä ole mitään intressiä sitä saada myöskään elämättömäksi. 

Ja ny keskitän ajatukseni tulevaan viikonloppuun: Oletteko koskaan miettineet, mitä kaikkea mukavaa ihminen voi tehdäkään itsensä kanssa?

keplotella itsensä kuiville;
laittaa/pistää/panna itsensä likoon;
lyödä itsensä läpi;
löytää itsensä;
löytää itsensä (jostakin);
maksaa itsensä kipeäksi;
mennä itseensä;
myydä itseään;
olla oma itsensä;
ottaa itseensä;
ottaa itseään niskasta kiinni;
paljastaa itsensä;
pitää suurta ääntä itsestään;
puhua itsensä pussiin;
saada itsestään irti;
toteuttaa itseään;
vetää itsensä piippuun

Lisää tekemistä löydätte maanmainiosta teoksesta Suurella sydämellä ihan sikana - Suomen kielen kuvaileva fraasisanakirja.

Päivän soundtrack on omistettu Olli K. Kalalle. Kyseinen biisi on meille tuttu viidentoista vuoden takaa. Mielessä pyörii kesäinen kaljakuppila, jota Olli K. Kala siivoaa sulkemisajan jälkeen. Minä istun baaritiskillä ja kuuntelen kappaletta luuppina. Pekka Töpöhäntä mittailee katuja ja kesä on muutenkin kuuma. Vähän aikaa sitten lauloimme kappaleen karaokessa. Täpötäysi tanssilattia tyhjeni hetkessä. 

Niin ja vasikkailmiöön on enää 14 päivää… 

***
Lataa ilmainen Pomo on pahin -lukunäyte täältä (pdf 180 kt). Ja koko kirja ruotsiksi täältä.

Siis miksei kukaan ole keksinyt sellaista Wunderbaumia, joka tuoksuisi omalta lempiparfyymiltä? Mä ainakin haluaisin autooni sellaisen liilan Wunderbaumin, joka tuoksuisi Armani Codelta ja sitten siinä olis Armani Coden ja Wunderbaumin logot. Mä voisin maksaa yhdestä kuusesta vaikka 49,90 kpl, jos tuoksu on aito. (Enemmänkin, jos niitä kuusia valmistettaisiin vain rajoitettu erä ja jokainen kuusi olisi numeroitu.) Voisko joku Wunderbaum-tehtaan tuotepäällikkö tarttua tähän ideaan välittömästi vai täytyykö mun aina keksiä ja toteuttaa nämä maailman nerokkaimmat ideat itse? Tässä olis nyt pisnetti-ideaa vaikka Sukarin Toivolle. Sellaisilla saatesanoilla vielä, että tätä ideaa ei voi yksikään ministeri torpedoida.

Tai ehkä mun pitäisi ruveta valmistamaan sellaisia Rosetan hanurin muotoisia (ks. yläbanneri) tuoksuhässäköitä, jotka erittävät valkosipulin tuoksua tarkoituksenaan pitää Prebenit loitolla. Sellaisen voisi ripustaa työhuoneen oveen roikkumaan. Gosh, mä olen vaan niiiiiin mieletön bisnesnero, että kohta mä en mahdu hameeseeni.

Nimimerkki: Leijonan kitaan menossa

***
Lataa ilmainen Pomo on pahin -lukunäyte täältä (pdf 180 kt). Ja koko kirja ruotsiksi täältä.

Luin muutama päivä sitten YLE:n toimitusjohtajan, Mikael Jungnerin, haastattelun Hesarista. Kaiken sisällöntuotantoon ja uuteen johtamistyyliin liittyvän lisäksi mieleen jäi erityisesti se, että Jungner on luvannut YLE:n hallitukselle, ettei enää puhu rakkaudesta julkisuudessa. Niin ikään viime viikolla luin ET-lehdestä, jossa Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes puhui rakkaudesta aviomieheensä ja lastensa isään. Ei voi muuta kuin ihmetellä. Miksi Suvi-Anne saa puhua rakkaudesta menettämättä uskottavuuttaan, mutta Mikael ei? Siksikö, että Suvi-Anne on nainen ja Mikael mies? Naiselta rakkaus ei vie katu-uskottavuutta, mutta mieheltä vie? Vai saako Suvi-Anne puhua rakkaudesta siksi, että rakkauden kohde on monivuotinen aviomies ja useamman lapsen isä? Mikaelin rakkauden kohteellakin on lapsia, vaan ei Mikaelin siittämiä. Ja eihä sitä rakkautta ole vielä kovin montaa vuotta kestanytkään. Eihän sellaisesta sovi huudella kylillä.

Hohoijaa!

Rakkaus on maailman mielettömin asia, enkä ymmärrä, miksi yrityksen johto ei saisi sanoa r-sanaa. Okei, tietenkin ymmärrän, että toimitusjohtaja edustaa työnantajaa eikä rakkautta useinkaan ole kirjattu toimenkuvaan, mutta haluaisin huomauttaa, että motivaation luojana rakkaus on mitä väkevin voima. Rakastunut on niin voimansa tunossa, että pystyy siirtämään vaikka vuoren. Rakastunut ei masennu pienistä, rakastanutta harvemmin täytyy laittaa sairaslomalle työuupumuksen vuoksi. Jos yritys haluaa todella tehokkaan ja aikaan saavan johtajan, kannattaa rekrytoida rakastunut.

***
Lataa ilmainen Pomo on pahin -lukunäyte täältä (pdf 180 kt). Ja koko kirja ruotsiksi täältä.

Make a note:

Venäjä voittaa Euroviisut tänä vuonna. Dima Bilanin tämänvuotinen biisi ei ole läheskään yhtä hyvä kuin Diman iki-ihana Never let you go vuodelta 2006 (jolla Venäjä jäi toiseksi Lordille), mutta mies on vaan niin muodollisesti pätevä, että saa tänäkin vuonna Rosetan äänen.

Go, Dima, Go! I Believe!